Aloita tästä

Olemme Satu ja Kaj. Tarkoituksenamme oli etsiä omakotitalo, mutta päädyimme hankkimaan vanhan tuvan vapaa-ajanasunnoksi keväällä 2015. Tallennamme tähän blogiin tupamme elämää; remontteja, puutarhanhoitoa ja tuvan arkea.

Blogin tavoite on kirjata asioita meille muistiin ja toimia eräänlaisena oppimispäiväkirjana, jonka toivomme hyödyttävän muitakin. Tarkoituksenamme on rakentaa pikkuhiljaa kattavaa tietopankkia. Kirjoitusten aiheet voi karkeasti jaotella remontointiin, omavaraisuuteen, omatoimisuuteen ja viljelyyn. Alkuvuodesta 2017 uutena osa-alueena kuvioon astuu lapsiperheen arki. Vaikka meitä kiinnostaa omatoimisuus ja omavaraisuus, emme silti odota maailmanloppua foliohattu päässä, vaan keskitymme kasvattamaan hassuja väriperunoita ruokapöytäämme. Emme kaipaa askeettisuuteen, vaan arvostamme nykyajan mukavuuksia ja mahdollisuuksia.

Meidät tavoittaa osoitteesta tsajut ( at ) gmail.com

Tervetuloa seuraamaan matkaamme, liittymään lukijaksi ja instagramseuraajaksi.




Ihmiset

Meidän lisäksemme blogissa esiintyy Sadun tytär Miina -96. Lisäksi tuvalla apuna ja vieraana pyörii joukko sukulaisia ja ystäviä.



Tila

Näin alkuun kerrottakoon, että tila on pieni. Se on paljon pienempi kuin mistä haaveilin. Haave noin neljästä hehtaarista omaa maata muuttui tosielämän alle neljään tuhanteen neliöön. Onneksemme Kaj sai lunastettua rajanaapurista pienen kaistaleen metsää. 

Haaveissani tiluksilla kohoaisi vanha talo, luonnollisestikin se olisi tilava. Meidän tupamme, se kutistui tosielämään tultaessa hätkähdyttävän paljon. Pirtissämme on tilaa 22 neliömetriä ja verannalla sen verran lisää, että kokonaisuus on kolmisenkymmentä neliötä. 

Tila sijaitsee kasvuvyöhykkeellä 3 ja maa tontilla on joko tiukkaa savea, kuusikon pohjaa tai hienoa hiekkaa. Tarkoituksenamme on kunnostaa tontilla olevat rakennukset, muuntaa piha permakulttuurista vaikutuksia saaneeksi puutarhaksi ja viettää tiluksillamme puuhakasta elämää.

Tunnisteella Mökki-merkityt kirjoitukset kertovat sukumme kesäpaikasta, ei pikkutilastamme. Saarimökki sijaitsee kasvuvyöhykkeellä 2.

Blogin tausta

Tämä blogi perustettiin alunperin kirjeille Walesista Helsinkiin kun Miina lähti opiskelemaan IB-tutkintoa Atlantic Collegeen Sadun jäädessä kotiin. Kahden vuoden opintojen jälkeen Miina valmistui ja siirtyi opiskelemaan yliopistoon. Blogin kohtalo roikkui avoimena, kunnes Satu päätti valloittaa sen uudelle elämänvaiheelleen. Kaikki vanhat tekstit pysyvät täällä luettavissa, vaikka ne eivät nykyiseen aiheeseen juuri liity. Tähän blogiin saa edelleen laittaa kysymyksiä UWC-kouluista ja stipendeistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti