29.12.2013

Tomaattihulluus

Etupihan tomaatit ja basilikat

Illalla ystävän kanssa sohvalla.

Ystävä: Tilaammeko me niitä siemeniä?
Myönnyn ja kysyn mitä.
Ystävä: Mitä vain, mutta ei tomaatinsiemeniä, niitä meillä on liikaa.

Me onnistuimme vastustamaan kiusausta, vain 3 yhteistä pussia tomaatinsiemeniä ja minulle yksin se neljäs ja viides.

Makeaakin makeammat minitomskut

Minulla siis on etupihalla 2 isoa istutusastiaa ristikolla. Ensimmäisenä kesänä keittiön akkunan edessä kasvoi 2 tomaattia, basilikaa ja piparminttua. Toisessa kasvoi herneitä, munakoisoa ja salviaa.

Omat tomaatit ovat parasta mitä kuvitella saattaa, joten ajattelin tänä vuonna laittaa kumpaankin astiaan tomaatteja eli yhteensä 4 tainta. Takapihalle ja ehkä parvekkeelle saisin muutaman taimen eli kesän sato lienee turvattu tomaattien osalta.

Ajattelin kirjata tänne ylös puutarhurointejani tarinoideni lisäksi. Mikäli haluat lukea vain Miinan kuulumisia, valitse sivusta tunnisteista Miinan nimi, niin saat esille vain Miinan kirjoitukset.

20.12.2013

Fairytale

Me emme tunteneet ennen tätä iltaa. Olimme ehkä lukemattomia kertoja ohittaneet toisemme kaupungin vilskeessä, katseemme olivat ehkä kohdanneet toisensa.

Meidän tarinamme alkoi perjantaina, perjantainan ennen joulua. Se oli se päivä kun kaikki hivenen vastusti ja ajatus oluesta kera ystävän kiehtoi. Päädyimme yhteen Kallion edullisista juottoloista nauttimaan oluemme ja puhumaan kuulumisia. Ystävättären tyttöystävä ehdotti paikan vaihtoa läheiseen homolaan ja mehän olimme valmiit. Se oli ainoa Helsingin homola jossa en ollut aiemmin vieraillut, pieni kuppila Kurvin kulmilla. Ja siellä me tapasimme. Suututit baarimikon rikkomalla setelin kolikoiksi jukeboksia varten ja soitit meille vanhaa musiikkia. Silmämme kohtasivat ja kurotit puoleeni, silitit hiuksiani, hymyilit niin että silmissäsi läikkyi riemu.

Vaihdoimme muutaman sanan. Niillä ei ollut merkitystä. Silmämme lukittuivat toisiinsa ja löysivät etsimänsä. Sinä luit silmistäni ja minä luin silmistäsi. En usko sinunkaan muistavan sanojamme, mutta varmasti muistat sen, miten kätemme kietoutuivat toistemme ympärille. Miten hölmöinä hymyilimme.

Palasit omaan pöytääsi, mutta palasit ehdottamaan jatkoja missä vain. Kello oli hädin tuskin seitsemän. Minä hymyilin ja lupasin, varmana antaneeni lupauksen jota en pitäisi.

Ystävättäreni etenivät draaman kaarellaan ja päättivät viettävänsä koti-illan. Jäin yksin ravintolaan. Lämmennyt olut lasissani mietin mitä tein perjantaina yksin homokapakassa, kapakassa jonka naiset kaihtoivat katsettani ja jonka miehille olin näkymätön.

Keräsin kamppeeni kasaan ja aion livahtaa kotiin, kun olitkin siinä. Minussa läikähti riemu. Minussa oli hurjuus, oli uhmakkuus, oli halu juhlia. Ja niin me marssimme sieltä ulos kaksin, käsi kädessä. Nauroimme Kurvin illalle, kaappasimme taksin jonka kuski oli miehekkäin. Vaadimme kukkakedoilla kirmailuun sopivaa musiikkia ja olimme riehakkaat. Taustapeilistä heijastuvat kasvoni olivat vieraat, ne eivät kuuluneet arkitodellisuuteeni.

Pidimme toisiamme edelleen kädestä, peukaloni silitti kämmenselkääsi ja sanoit meidän muistuttavan vanhaa avioparia. Hymyilin niin, että onni ylettyi silmiini asti. Me keskustelimme kuljettajan kanssa. Me olimme juhlatuulella, me olimme kauniita ja yö oli meidän. Ja siihen riemuun, siihen iloon ja nauruun, siihen latasit määritelmän itsestäsi "hinttari", "vanha homo" ja mitä muuta sanoitkaan. Lausuit sanat hymyssä suin, mutta jokainen repi sieluani. Kuinka paljon tuskaa on joutunut kestämään, kuinka monta loukkausta kuulemaan, ennen kuin  alistui määritelmiin? Sormeni pujahtivat sormiesi lomaan ja sydämeni itki.

Pomppasimme taksista ytimessä ja halusit tarjota minulle valkoviiniä, mutta päädyimme juomaan puolukkajuomaa U. Kalevaan. Ovella kysyit, voisinko baarissa olla tyttöystäväsi ja en voinut kuin hymyillä myöntymistä. Uudessa baarissa tunnelma muuttui. Kerroit pitkästä ihmissuhteestasi, kerroit työstäsi, kerroit sairaudesta joka sinua kalvoi. Kun poskesi kastuivat siirryin viereesi istumaan, kiersin käteni ympärillesi ja valehtelin kaiken järjestyvän.

Tupakalla käytyäsi halusit lähteä. Jätimme kolpakot koskemattomina pöytiin. Olit etäinen, vaikka olit käden ojennuksen mitan päässä olit ikuisuuksien takana. Taksitolpalla katsoit minuun, kysyit kuka olen ja miksi olen kanssasi. Minulla ei ollut vastausta.

Alkumatkan annoit minun pitää sinua molemmista käsistä kiinni, silittää selkääsi. Loppumatkan olit vieras. Kun katsoin sinua teki mieleni kysyä kuka olet ja mitä teet kanssani.

Saapuessamme tielle, jonne halusit jäädä, maksettuasi oman osuutesi, kiedoit kätesi ympärilleni ja kyynelesi kastelivat hiukseni, ne joita alkuillan silitit. Pyysin sinua vielä jaksamaan, pyysin sinua vielä sinnittelemään, taistelemaan.

En itkenyt. Surusi suuruus sysäsi minut suoraan sillä tunnemuistolle jossa ei enää ole voimia itkeä, jossa on kuiva kipu, sielun onttous.

Kotona en löytänyt paperia, jossa oli numerosi, facebookista en löytänyt sinua nimellä jonka annoit.

Ei minusta olisi tuskasi lieventäjäksi, en minä saisi asioita muuttumaan hyväksi, mutta annatko minun tulla uniisi sinua lohduttamaan?

Joinakin hetkinä, parasta mitä voi itselleen tehdä on olla läsnä toiselle.

Mutta hänen silmissään
katson samaan ikävään
ja silloin tuntuu kuin kotiin pääsisin

Marja Mattlar

9.12.2013

Christmas Ball

Eilen lauantaina oli yksi hienoimmista illoista täällä, sillä me vietettiin taloporukalla (oppilaat, talovanhemmat ja -lapset sekä tuutorit) joulujuhlaa! Oli hyvää ruokaa, hirmuisesti ihmisiä pienessä tilassa, upeita mekkoja, vahattuja hiuskiuhkoroita, kukkakimppuja ja rutkasti hyvää mieltä. 

Ilta alkoi laittautumisen ja alakerran koristelemisen jälkeen sillä, että me tytöt odotettiin yläkerrassa meidän salaisia, arvottuja seuralaisia. Tänä vuonna oli niin, että pojat tiesivät deittinsä, ja ensi vuonna homma hoituu toisin päin. Ykköstytöt olivat kakkospoikien kanssa ja kakkostytöt ykköspoikien. Mun deitti oli Mark, irlantilais-brittiläis-amerikkalais-israelilainen (tai jotain sinne päin...). Sain ison kimpun kukkia!

Blurry selfie with my gurl
Lovely Powys girls looking fab
Kaikki ahtauduttiin meidän piskuiseen dayroomiin illalliselle, ja ruokailun jälkeen oli muuta mukavaa ohjelmaa. Me ykköset annettiin jokaiselle kakkoselle jokin "titteli" ja sama toisin päin. Mä oon ykkösten "Smiley"! Tämän jälkeen seurasi jännittävä ohjelmanumero: Secret Santa'jen paljastaminen. Muutama viikko sitten jokainen sai salaisten lahjottavan, jolle vaihvihkaa jättää viestejä ja suklaata ja lopulta hankkia hieman isompi lahja, ja joulujuhlassa nämä paljastettiin ja jaettiin viimeiset lahjapaketit.

Tällaisen paketin sain mun salaiselta joulupukilta:


Kummallista ajatella, että tämä oli nyt ekan lukukauden viimeinen viikonloppu. No, ainakin oli ihan mielettömän huikea lopetus upealle first termille!

8.12.2013

Testamentti

Meillä on taas uurastusta töissä. Rakastan ja inhoan näitä talkoita. Opin aina valtavasti uutta, mutta samalla saan muistutuksen kuinka vähän tiedänkään. Minun piti kollegan avustuksella laatia somat lauseet omaan testamenttiini, mutta tuo ruoja kirjoitti minulle testamenttiani varten näin:

"ensiksi kuolleen jälkeen eläneellä on lakiin perustuva oikeus pitää kuolinpesä jakamattomana. Lainsäädännön mahdollisesti muuttuessakin jälkeen eläneellä on tämä oikeus. Jälkeen eläneellä ei ole oikeutta kesäkurpitsoihin, villasukkiin eikä muuhun maassa kasvaneeseen, sen tuottoon tai siitä mahdollisesti myöhemmin versovaan istutukseen."

Andyn maalaus syksyisestä näyttelystä

1.12.2013

Politiikan kuulumisia


Hei rakas. Piti kertoa, että sun kanssa poseeraava setä on taas päässyt otsikoihin. Tämä Hesarin juttu on jo vanha, mutta ajattelin kertoa miten kaiffarillasi sujuu:)


Uusi vihreä ministeri Pekka Haavisto, 55, on kehitysyhteistyön kentällä kotonaan. Valtion omistajaohjausta hän ei tunne läpikotaisin, mutta siellä tarvittavan neuvottelemisen taidon hän osaa.
Kehitysyhteistyöministerinä Haavisto tuo ulkoministeriöön laajan kokemuksensa maailmalta.
Hän on kansainvälisesti poikkeuksellisen verkostoitunut. Kokemusta konfliktinratkaisusta on Balkanilta, Somaliasta ja Sudanista.

Keskusteleva, sivistynyt olemus vei hänet presidentinvaaleissa kokoomuksen Sauli Niinistön kilpakandidaatiksi toiselle kierrokselle presidentinvaaleissa 2012. Silloin hän keräsi rauhallisella, kuuntelevalla olemuksellaan taakseen myös muita kuin vihreiden äänestäjiä.

Arctia Shipping -jupakan takia eronneen Heidi Hautalan paikalle noussut Haavisto on nyt toisen kerran ministerinä. Hänet valittiin 1995 Suomen ensimmäiseksi vihreäksi ministeriksi. Hän toimi ympäristö- ja kehitysyhteistyöministerinä vuoteen 1999 asti. Vuoden 1999 vaaleissa Haavisto putosi eduskunnasta. Kahdeksan vuoden ajan Haavisto matkusti YK:n tehtävissä niin Afganistanissa kuin Afrikassakin.
Takaisin kansanedustajaksi Haavisto nousi vuonna 2007.

Haavisto on tunnettu siitä, ettei hän juuri pysty ärsyttämään ketään. Hän harkitsee, milloin puheenvuoronsa käyttää – ja kun hän sen käyttää, sitä yleensä kuunnellaan. Vapaa-ajallaan Haavisto harrastaa innokkaasti kulttuuria ja elokuvia. Hän nauttii tilanteista, joissa eri taustoista tulevat ihmiset kohtaavat. Haavisto on halunnut nähdä itsensä taistelevana humanistina. Tämä tarkoittaa sitä, että niiden, jotka puolustavat humaania tasa-arvoa, pitää nousta ja sanoa sanottavansa. Näin hän on voinut toimia kehitysyhteistyössä, mutta irtisanomisaallon keskellä omistajaohjauksesta vastaavan taistelevan humanistin työ voi käydä raskaaksi.

Aseisiin Haavisto ei ole tarttunut. Hän on sikäli harvinainen siviilipalvelusmies, että puolustusvoimien komentaja on myöntänyt hänelle sotilasansiomitalin.

Sami Kero / HS