30.6.2012

30.6.2012 Helsinki Pride kananmunahyökkäys


@ Kimmo Janhunen


Monien vuosien marssimisen jälkeen Pride-kulkue tuntui vain hauskalta kesätapahtumalta, joten jäin kotiin vuonna 2010 maalaamaan ystävieni kanssa tyttäreni mennessä omien ystäviensä kanssa kulkueeseen. Tuolloin joukko ihmisiä hyökkäsi kulkueen kimppuun kaasulla.

Tuon tapahtuman jälkeen päätin jatkossa osallistua kulkueeseen ja ottaa kaikki ystäväni mukaan, ihan vain osoittaakseni, ettei yksi hyökkäys saa kulkueen väkijoukkoa vähenemään. Tänä vuonna kaikki sujui tuttuun tapaan. Kulkueeseen otimme osaa kahdessa seurueessa, tyttäreni ystäviensä ja minä omieni kanssa.

Liikuimme kulkueen mukana iloisessa tunnelmassa. Yhtäkkiä kulkueen marssi hidastui ja väkijoukko edessä alkoi hajaantua jättäen keskelle ison avoimen aukon. Osa ihmisistä pyrki takaisin tulosuuntaan.

Kuulin jonkun miehen huutavan ”ottakaa kiinni”, ja näin mustapaitaisen miehen pinkovan karkuun. Riuhtaisin käteni irti ystäväni kainalosta ja lähdin pinkomaan miehen perään paluusuuntaa kohden koroissani. Koetin samalla huutaa edessä oleville: ”Pysäyttäkää se!” Väkijoukko hajaantui miehen edessä, mutta yksi ilmeisesti kulkueeseen kuuluneista miehistä sai hänet kiinni. Mies löi kivuliaan näköisesti kiinniottajaansa leukaan ja onnistui näin vapautumaan. Jatkoimme uudelleen juoksua, mies edellä ja minä perässä huutaen. Mikonkadulle käännyttäessä totesin, ettei koroilla ja korsetin kuristamilla keuhkoilla saa miestä kiinni, mutta onneksi kulmauksen takana Mikonkadulla seisoi kolme järjestyksenvalvojaa, joille selostin tilanteen. Miehet saivat hetkessä juoksijan kiinni Yliopistonkadun kulmassa ja saattoivat hänet takaisin Aleksi 13:n edessä olleelle poliisiautolle. Tässä vaiheessa paikalle saapui sateenkaaren sävyin luomensa koristellut mies, joka oli nähnyt tilanteen. Pyysin miestä jäämään poliisien luo ja kertomaan näkemänsä, jotta poliisit saisivat tarkat tiedot tapahtuneesta.

Palasin ystävieni luo kulkueeseen. Myöhemmin kuulin tyttäreni ja hänen seurueensa olleen kananmunahyökkäyksen kohteena ja olin hyvin tyytyväinen, etten tiennyt tätä siinä vaiheessa, kun tekijä oli edessäni käsiraudoissa.

Tyttöjen kooste tapahtumasta:
Kävelimme rauhallisesti kuuden kaverini kanssa kulkueessa. Aleksanterinkadun ja Mikonkadun risteyksen jälkeen väkijoukko alkoi hajaantua, kuulimme lässähtäviä ääniä ja joukkoomme lensi jotain valkoista. Meitä kohden lensi useita kananmunia, joista osa osui meihin. Koetimme muiden mukana väistellä lentäviä munia. Näimme heittelijän, vaalean nuorenmiehen, joka virnuili pilkallisesti. Näimme kananmunien osuvan rattaissa olleisiin pieniin lapsiin, muihin nuoriin ja koiraan. Eräs äiti pyysi heittelijää lopettamaan lastensa munilla heittelyn, mutta mies jatkoi niiden heittämistä. Äiti itki lohduttomasti tapahtuman jälkeen lastenvaunuja siivotessaan.

Mies- ja naisjärjestyksenvalvojat juoksivat heittelijää kohden, joka heitti suuren kennollisen munia miesjärjestyksenvalvojan kasvoille ja rinnuksille. Heittäjä lähti juoksemaan karkuun kulkueen tulosuuntaan päin. Näimme joidenkin ihmisten lähtevän miehen perään.
Miehen seurassa oli nainen, joka järjestyksenvalvojien saavuttua paikalle katosi Aleksanterinkatua pitkin kulkueen kulkusuuntaan päin.

Meistä kuudesta kolmeen ja arviomme mukaan maksimissaan kolmeenkymmeneen kanssamarssijaan osui kananmunia. 

29.6.2012

Kesäiselle kävelylle


2008

Joka kesäinen Helsingin halki kävely on taas käsillä. Meillä on tapana aina kesäkuun viimeisenä lauantaina lähteä pienellä porukalla talsimaan halki kaupungin. Me valtaamme kadut tuokioksi autoilta ja täytämme ne musiikilla, saippuakuplilla ja ilmapalloilla. Lopuksi kokoonnumme jonnekin puistoon nauttimaan piknikateriasta, musiikista ja hyvästä seurasta.


Meidän pieneen kesätraditioon saa ottaa osaa, näemme porukan kanssa tuossa puolenpäivän aikaan Senaatin torilla, josta talsimme hissuksiin Hakasalmen puistoon. Ensimmäiset lienevät puistossa paikalla kahden aikaan, mutta me varmasti tanssahtelemme kaduilla hivenen pidempään.

Miten teidän kesänne, kuuluuko siihen traditioita ja tapahtumia? Haluatteko olla tuokion osa riemuitsevaa massaa?

19.6.2012

12:13

Me ollaan ihan hassuja.
 Sunnuntai-iltana, yli kahden viikon tauon jälkeen, koti todella oli kultaakin kalliimpi. Kaikki on ihan sikin sokin vessaremontin takia, pöly aivastuttaa ja naapurista kuuluva yhtäjaksoinen poraus aiheuttaa päänsärkyä, mutta on silti mukavaa olla taas täällä. Istua maailman parhaalla sohvalla, katsoa telkkarista Doctor Whota äidin kanssa ja nähdä vanhoja kavereita. Ottaa rennosti.

Lomasta huolimatta koulujutut ovat pyörineet päässä huomattavissa määrin. Olen jo ostanut ensimmäiset lukiokirjat ja ihmetellyt, miten oikein selviän ja totunko koskaan englantiin opiskelukielenä. Joku voisi sanoa, etten osaa ottaa hetkestä kiinni ja nauttia loman hitaista sekunneista, mutta oikeasti pohdin niitä asioita ihan mielelläni. On mukavaa haaveilla, kun kaikki tuntuu mahdolliselta ja toteuttamisen arvoiselta. Samaan aikaan jokainen päivä tuntuu kummallisen merkitykselliseltä, lopulliselta. Siltä, että tällä kesällä on valtava merkitys.

Nyt on kuitenkin kesä, ja kesä on vähän niin kuin järven pinta. Se on rauhallinen, mutta liikkuu koko ajan. Siksipä näin juhannuksen alla on ihana pakkata auto täyteen kirjoja ja ihania ihmisiä ja suunnata kohti ihan oikean järven rantaa. Jussia siis juhlitaan tänäkin vuonna mökillä Saimaan saaressa. Aika huippusuunnitelma jos minulta kysytään. 

mekko H&M, paita Indiska, ylemmän kuvan neule Primark, lasit mummon vanhat, kassi Accessorize, kengät Converse

17.6.2012

Reissuun

 Äitini täyttäessä vuosia on ajatuksissa matka Etelä-Ranskaan. Lomamatka on ollut hänen haaveensa. Jonnekin etelään, syksyllä, koko porukalla. Nizza on vilahdellut lauseissa, mutta toiveena  on nähdä muutakin. Olemme puhuneet autonvuokraamisesta, matkan aloittamisesta tai lopettamisesta Italiaan. Budjetti on rajallinen, kuten meillä aina.

 Mitä te suunnittelisitte neljälle tai viidelle matkalaiselle? Minne meidän kannattaisi mennä, uskaltaudummeko autonrattiin? Missä voisimme kokea osan siitä tunnelmasta, kuin Peter Maylen kirjassa Vuosi Provencessa, seudun ei suinkaan ole pakko olla sama, mutta jotain haavekuvaa me taidamme ajaa takaa.


Vai pitäisikö meidän luopua Italiasta kokonaan, pysytellä vain Etelä-Ranskassa, vai ajaa Barcelonaan? Missä me voisimme yöpyä? Lukemattomia kysymyksiä risteilee ajatuksissani.

16.6.2012

Ei mitään luettavaa

 Tiedättekö sen tunteen, kun kotona ei ole yhtikäs yhtään kirjaa luettavaksi, mukamas. Vaikka alakerran kirjahylly pursuaa kirjoja kahdessa rivissä, ei sieltä mukamas löydä mitään. Tai sitten ajattelee, että niille kirjoille on aika vasta sitten joskus. Ja niinpä sitä sitten ihminen päätyy kirjastoon, rohmuaa sylikaupalla kirjoja on on ihmeissään laina-ajan lyhyyden kanssa.

Laitoin kaksi kuvaa, enkä suinkaan esitelläkseni kaaosta kirjahyllyssä. Itseasiassa siinä on omanlainen järjestys. Halusin esitellä nuo mainiot tyynyt. Omin pikku käsin, kaverin avustuksella, Eurokankaan palakorista löydetyistä Laura Ashleyn kankaista ommellut. Tämä on kaltaiselleni tumpelolle ollut saavutus. Tyynyjä on itseasiassa enemmänkin.



Kun lapsi oli pieni, sanoin hänelle, että hän saa aina tuoda ystävänsä meille, että meille aina mahtuu yökylään. Ajalta ennen Protua (aeP) meillä oli usein muutamia ystäviä yökylässä ja homma sujui melko hyvin, mutta Protuilu nosti vierasmäärän toiseksi. Onneksi meillä on kasa lisätyynyjä, patjoja ja tuo valtaisa sohva sillä olohuoneeseemme mahtuu helposti seitsemän kokoyön kalkattavaa protua.

Blogien lukeminen on sivistävää, minulle selvisi Chiliparkin-blogista Mummilta ja Vaarilta saadun maljakon suunnittelija Erkkitapio Siiroinen.  Kun aiemmin pidin  maljakkoa kauniina, saa se nyt aikaan epävarmuutta, olen kuin norsu posliinikaupassa ja vähänkään arvookkaamman lasitavaran antaminen haltuuni on sulaa hulluutta.
Tieto lisää tuskaa, kuten sanotaan.

14.6.2012

Kirje numero 2

Hei äiti

Pääsin vasta tänään lukemaan kirjeesi, koska koko viikon on ollut koko ajan ihan kamala kiire. Ihana kuulla, että todellisuuteen kuuluu hyvää. Tulin todella iloiseksi lukiessani, joten ajattelin kirjoittaa sinulle takaisin. Jostain syystä Blogger ei ole halukas yhteistyöhän enkä saa lisättyä ollenkaan kuvia. Sä olet kuitenkin nyt niin innostunut ruotsin kielestä, että lisäsin tähän muutaman iki-ihanan Kentin biisin. 


Viime viikon leirin jälkeen arki tuntuu kovin kaukaiselta. Suoraan sanottuna mulla on ihan kamala protukrapula, kaipaan mahautumista, leikkejä, jopa sitä pirun pahanmakuista vettä ja erityisesti niitä ihmisiä. Niin kuin jo olen puhelimessa sulle kertonut, leiriläiset olivat valloittavia. Tykkäsivät leikkiä ja innostuivat helposti, mikä apparin näkökulmasta oli oikein mukavaa. Toivon todella, että me tavataan samalla porukalla vielä uudestaan. Vielä kun meidän tiimimme oli paras mahdollinen, me vain oltiin ja ollaan niin tiimi. Ensimmäisistä miiteistä lähtien ollaan yhdessä kiitelty rekrytoijia, jotka saivat kasattua meille niin hirveän hienon porukan. Ollaan kaikki todella erilaisia, mutta juuri se taisi olla vahvuutemme. Kaikilla oli oma roolinsa leirin vetäjäporukassa eikä kukaan hyppinyt toisten varpaille. Mulle jäi todella hyvä fiilis ja samaa toistelivat kaikki viimeisen illan palaverissa.

Mulle tuli todella aikuinen olo, kun leiriläiset veikkasivat mun iäksi 19. Vaikutanko mä oikeasti niin vanhalta? Ihan kummallista, että vuosi sitten tähän aikaan olin itse protulla mukamas aikuistumassa. Miten siitä onkaan niin kauan?  Oli ihan mieletöntä olla apparina. Yhdessä koulutuksessa eräs apparikonkari kertoi, että koki oppineensa enemmän sillä leirillä jolla oli eka kertaa apparina kuin omalla protullaan. Vaikken väitettä välttämättä itse allekirjoittaisikaan, ymmärrän, mitä hän tarkoitti. Äiti, musta tulee vielä jonain päivänä fiksu ja aikuinen. Ei vielä, mutta musta tuntuu, että mä olen tavannut jonkinlaisen esiasteen siitä ihmisestä.


Oli surkeata lähteä leiripaikalta. Loppujuhla oli liian nopeasti ohi, en ehtinyt ottaa toista palaa kakkua enkä kidnapata yhtäkään leiriläistä kotiini. Tiukkoja haleja ja vuodatettuja kyyneleitä, ja niin istuimme autoon. Tampereelle matkannut auto oli täyteen pakattu. Takapenkki nukkui minun ja kuskin käydessä vielä kerran läpi leiriläisiä ja viikon kohokohtia. Länsi-Suomi oli kovin kaunista aluetta, rintaa pakotti ja hymyilytti samaan aikaan. Taivaalla oli dinosauruksenmuotoisia pilviä.

Tampere-Jyväskylä -matkan aikana ehdin jyväskyläläisen apparin kanssa analysoida viikkoa vielä viimeisen kerran. Juna-asemalla halattujen hyvästien jälkeen taapersin mammalle ja join varmaan litran hyvänmakuista mautonta vettä (se sulta peritty sisäinen kameli ei yhtään tykännyt siitä, että joutui viikon juomaan sokerimehuja koska vesi maistui ällöttävästi raudalta). Tunsin oloni kamalan yksinäiseksi kun ympärillä ei ollut enää reilua kahtakymmentä ihmistä hälisemässä.

Se yksinäisyyden tunne on sittemmin lieventynyt. Työt ovat alkaneet ja olen joutunut oppimaan paljon uutta. Nykyään osaan vastata puhelimeen koko nimelläni eikä se edes jännitä niin paljoa, osaan varata aikoja, kertoa kuulokojeista, kirjoittaa kuitteja, käyttää kortinlukijaa, ja korjata silppurin. Tiedän, miltä meluvamman saaneen henkilön audiogrammi näyttää, ja mitä eroa on digitaalisella ja lineaarisella kuulokojeella. Voin sitten leikkiä tosi älykästä ja yrittää tulkita puheaudiogrammeja kun huomenna nähdään. Kaiken fiksun lisäksi olen myös kävellyt ympäri aurinkoista Jyväskylän keskustaa, syönyt taivaallista katkarapukeittoa ja lihottanut puhelinlaskuani puhumalla kilometripuheluja.

Tänään on ollut aika maaginen päivä. Tieto siitä, että tulen opiskelemaan seuraavat kolme vuotta parhaassa mahdollisessa paikassa, aiheutti aamutuimaan ilahtunutta hysteriaa ja hihkumista (mamma säikähti kun kiljaisin). Ollaankin vatvottu asiaa jo puhelimessa, mutta mä vaan olen tyytyväinen. Sellainen fiilis, että näin tämän kuuluikin mennä. Mulla on levollinen olo.

Nähdään huomenna,

pienempikuinkolmosella Miina


Sjung en sång utan ord om ljusa nätter
Sjung för mig igen, du lät som snöfall
Jag håller andan med dig, för jag vet hur du känner
Sjung om de gånger vi delade ett liv med en blick


11.6.2012

Vessaremppa


 Tämä on lähtöpiste. Talo on 60-luvulta ja alakerran wc lienee alkuperäisessä kuosissaan. Remontin myötä joudumme luopumaan ihanista kaakelitarroista ja somasta wc-istuimesta. Kun kerran luovumme retrosta, niin luovumme myös kitchistä, eli edellisen asukkaan silkkikukkasomisteet päätyivät roskikseen.


Minua jännittää remontin lopputulos. En usko omaavani hyvää remppasilmää eli pitäkää peukkuja, että onnistuin tekemään hyviä valintoja kaupoissa.

Huomenna se sitten alkaa kunnolla.

10.6.2012

Kirje

 Moikka Kulta

Päätin kirjoittaa sinulle, koska emme ole hetkeen puhuneet kunnolla ja pääset tänään tai huomenna nettiin lukemaan tämän. Niissä nopeissa puheluissa ja Whatsappeissa olen sinnikkäästi väittänyt ettei tänne kuulua kummempia ja viitannut vain tähän remonttihässäkkään niin nyt kerron sinulle ennen Suurta Protuleirikeskustelua mitä tänne kuuluu niin havaitset ettei tänne oikeasti kuulu ihmeempiä.


 Me emme sitten lähteneet viikonlopuksi mökille, emme ahkeroimaan tai lukemaan kirjoja, me jäimme kaupunkiin. Kävimme porukalla hakemassa Ikeasta ne vessankalusteet joista oli puhe. Tuli riehakas olo kun olet poissa ja mitä minä teen? Hengaan ensin mummolla, kipaisen kotona ja matkaan sitten huonekalukauppaan shoppailemaan vanhempien kanssa. Tämä kulta on sitten sitä riehakasta citysinkkuutta ja aikuiselämää :D

Perjantaina meillä oli sen ison porukan kokous, tai oikeamminkin kesänalottajaiset. Menimme tuttuun tapaan kauppatorille kahville. Onko niistä pillimehuista tullut makeampia? Se vihreä, päärynä oli puhdasta sokerivettä ja sai munkkipossun kanssa aikaan kunnon sokerihuppelin.


Muistatko kun raahasimme sitä valtaisaa peiliä halki Korson, tai erilaisia leipomuksia, kilpikonnia ja muuta normaalia? Tein sen taas. Perjantaina oli juhlat, joihin oli pyydetty tuomaan jotain evästä ja ajattelin tehdä sen helpon leivän, sen jonka taikinan pitää tekeytyä vähintään puolivuorokautta. Koska olen aina ajoissa, en kerinnyt juoksuttaa taikinaa töihin, vaan nappasin sen torikahville mukaan, sehän on ihan normaalia; saadakseen tuoretta leipää täytyy olla valmis paistamaan se juuri ennen nauttimista. Minulle vain tuli tunne, etteivät muut tapaa raahata taikinoitaan ympäri Helsinkiä, en saata käsittää miksei...


 Kävin paistamassa sen leivän mummollasi ja uuni teki taas tepposet. En vain edelleenkään ole yhteensopiva sen uunin kanssa, ensin laitoin sen (taas) sulatusteholle ja sillähän se ei lämpene tarpeeksi. Seuraavaksi kärväytin sitten sen leivän. Leivät eivät palaneet kamalan pahasti, joten päätin ottaa ne mukaani juhliin. Taikinan kanssa liikkuminen on helppoa, mutta tuore leipä, se on kimurantimpaa, sinua seuraa kaikkialle se tuoksu, koko junavaunu täyttyy siitä. Siinähän sitten koetat seisoskella muina naisina ja toivot, että tuoksu on hyvä, eikä karsinogeenejä huokuva.



Ennen kuin aloitan juhlista puhumisen, niin kerron vielä remontista. Arvaa vain kuinka olen puhissut täällä turhautumista ja miten olen aivan ekstaasissa kun yksi remonttiporukka (niitä siis on useampi, toisin kuin luulin) paljastui loistavaksi. Nyt pelkään, onko tämä vain harhaa, mutta homma etenee viimeinkin, siis sisällä.
Lupasin viedä töihin pistokkaita noista Kotkansiivistä ja lemmikeistä, saa pihaa tyhjemmäksi, josko ensivuonna saisi pihan kunnolla työnalle. Mutta siis, jotain, pikkuhiljaa tapahtuu.


 Sitten niihin juhliin. Ensinnäkin oli outoa ettet ollut paikalla. Ihmiset lähettivät kovasti terveisiä ja onnitteluja todistuksesta. Ja se en ollut yksin minä joka leijuin todistuksellasi, vaan jo innolla suunnittelimme uusia illallisia tekosyynä koulusi. Anteeksi. Porukka kasvaa nyt kahdella uudelle ihmisellä ja teemana olisi ruotsin puhuminen. Ennen kuin hermostut, niin ajattele positiivisesti, kerrankin illalliset jolloin istun tuppisuuna. Ja niillä illallisilla alkaa jo olla maine.


 Juhlissa oli se pariskunta, jonka rouvan kolmikymppisillä taannoin olin. Oli ihanaa nähdä heitä. Nyt tässä kahdenkuukauden sisään olen nähnyt heidät kahdesti pitkän, pitkän ajan jälkeen ja on ollut niin kotoisa olo.
Lisäksi juhlissa oli parsakurssilta tuttu tyttö, me puhuimme paljon. Hengasimme parvekkeella, napsimme kukkien joukkoon istutettuja yrttejä, tai siis lähinnä minä, hän taitaa olla liian hyvätapainen syödäkseen toisten istutukset.

Muistatko kun kuunneltiin Gunnareita täällä?

Kun osa porukkaa lähti baareihin jatkoille ja me jäimme vielä hetkeksi sille valtavalle sohvalle hengaamaan ennen kuin päätimme lähteä samalla onnikalla kaupunkiin. Talsimme siinä tyytyväisenä mäkeä alas ja näimme kahden bussin menevän ohi, emme kuitenkaan kiiruhtaneet, olihan kesäilta ja me olimme vilkkaasti liikennöidyn tien pysäkille menossa. Arvaat varmaan miten kävi, siinä oli sitten älytön vuoroväli, ne kaksi peräkanaa mennyttä linja-autoa olivat hetkeen viimeiset.

Me sitten taapersimme kurviin ja se oli mahtavaa. Jo aiemmin juhlissa joku oli puhunut siitä, millaista on palailla kotiin aamuyöllä, kun aurinko nousee ja linnut puhkeavat  lauluun. Mekin puhuimme siitä. Alkukesän öissä on taikaa, erilaista taikaa kuin elokuun mustissa, kuumissa öissä. Miksei kukaan ole tehnyt oodia juhlien jälkeiselle sarastukselle, sille hetkelle kun askeleet ovat keveät, mielessä kuplii hyvä olo juhlien jälkeen. Muistelin että Olavi olisi laulanut siitä, mutta en löytänyt kai oikeaa laulua.

Ilta oli viiniä
ja aamuyöllä apeena
ja se kusentuoksu
porttikäytävissä
oli nuoruus


Ei se tuota ole, se on aivan erilaista. Kun tulet kotiin, niin menemmekö keskustaan yöksi, herätään liian aikaisin ja mennään katsomaan aamuöisiä katuja?

No juu, kun pääsimme sitten rautatieasemalle nappasin ensimmäisen bussin ja sehän oli se kauemmaksi menevä. Jäin pois yhtä pysäkkiä liian aikaisin ja oikaisin puiston läpi. Niin ei sitten saa tehdä, koska öiset puistot ja yksinäiset kulkijat eivät ole hyvä yhdistelmä. Se oli upeaa, lintujen laulu oli meteliä, kakofoniaa. Muistin ne ammoiset yövuorot, jolloin kuljin erilaisen puiston halki. Kaikki tuoksui vahvasti ja olisin ollut valmis valvomaan kokoyön fiilistellen. Mihin väliin saisin mahdutettua valvotun alkukesän yön? Kaipaan niitä.


Messukeskus


Lauantai sujui mukavasti, sain paljon asioita aikaan. Nyt on laatat, saumausaineet ja silikonit hankittu. Ja kävelty sumussa. Täällä oli ihanan brittiläinen ilma, siitepölyä oli ihanan vähän. Nyt suunnittelen palstalle lähtöä. Illalla jatkan paikkojen suojaamista ja kokeisiin lukua.

Soitan sinulle illalla. Olet tärkein.

Mäkelänkatu

En sitten osaa käyttää tätä harmaata kameraa kunnolla, sinä saat tällä paljon parempia kuvia.

8.6.2012

Perunat

Muotopuutarha perunoilla 2010

 Elämässä on paljon tärkeitä asioita, yksi niistä on uudet, oman maan perunat. Tänä vuonna en kehitellyt mitään muotopuutarhaa pottuloilla, mutta intouduin lajikkeista. Seuraavia laatuja pitäisi saada tänä vuonna omasta maasta (jos ei onnistu, niin Kluuvin maatipuodista löytyy kattilan täytettä).

Highland Burgundy Red- Ylämaan Burgundyn Punainen
Ylämaan Burgundyn Punainen on viktoriaanisen ajan väriperunaharrastuksen jäänne. Tällä lajikkeella lisättiin väriä annoksiin Savoyssa Burgundyn herttualle. Erikoinen lajike on malloltaan kirsikan/viininpunainen. Värin aiheuttaa terveysvaikutteiset antioksidantit, kuten Blå Kongossa. Kuoren ja mallon välissä on ohut valkoinen kerros. Mukulat ovat soikeita tai pitkän soikeita. Kirsikanpunaisen kuoren päällä on harmahtavan ruosteenruskea laikukas kerros. Ei kovin satoisa, kuten usein vanhat perinnelajikkeet, mutta ehdottomasti kuuluu perunaentusiastin kokoelmaan, hämmästyttävä kokemus! Lähtee kasvuun ajoissa keväällä, mutta valmistumiseen menee aikaa. Jauhoinen lajike, väri säilyy parhaiten uunissa tai öljyssä paistettuna. Keitä mieluiten kuorineen tai höyrytä, keitettäessä haalenee hieman.

King Edward
King Edwardin lajikeominaisuuksia on yritetty kopioida, mutta niitä ei ole kyetty ylittämään, siksipä King Edward on ollut jo sata vuotta ehkä kuuluisin perunalajike Pohjois-Euroopassa. Esimerkiksi niin Englannissa kuin Ruotsissa se lienee suosituimpia vanhempia lajikkeita ja tunnetaan vielä Suomessakin, vaikka saatavuus on ollut heikkoa. Erinomainen maku ja keitto-ominaisuudet. Soikeissa mukuloissa viehättävät punaiset väriroiskeet silmien ympärillä. Malloltaan kermankeltainen, jauhoinen lajike. Sopii erinomaisesti uuniperunaksi. Satoisa, myöhäinen lajike, nosta varastoon syys-lokakuussa. 

Punainen Yorkin Herttua
Punainen Yorkin herttua on perinnelajike vuodelta 1942. Aikainen ns. First Early –lajike. Tarina kertoo, että ensimmäinen punainen Herttua olisi ilmestynyt valkoisten herttuoiden joukkoon perunapellolla Hollannissa. Joka tapauksessa sen herkullisuus on tunnettua ja se onkin saanut Royal Horticultural Societyn arvostetun palkinnon Award of Garden Meritin tunnustuksena sen herkullisuudesta. Punainen syväsilmäinen kuori sisältää keltaisen jauhoisen maukkaan mallon. Peruna ei hajoa keitettäessä. 
Lapsityövoimaa

Pink Fir Apple – Pinkki Pihtaomena
Kiinteä vahamainen perinnelajike vuodelta 1850. Tätä ovat harrastajat viljelleet sen erinomaisen maun vuosi. Uuden perunan maku säilyy jopa uuteen vuoteen asti. Pitkulaisten mukuloiden tuntomerkki on pinkkishampanjan ja valkoisen kirjava kuori ja sivuun kasvavat hauskat pienet kohoumat. Malto on keltainen. Myöhäinen lajike.

Oivallinen syksyn perunasalaatteihin: keitä perunat kokonaisina kuorineen. Jäähdytä ja viipaloi. Sekoita kevätsipulin, majoneesin kanssa ja mausta pippurilla ja suolalla. Tai tee näin: pese hyvin, siivuta ohuiksi kuorineen ja paista varovasti voissa valkosipulin ja sipulin kanssa kunnes perunat ovat pehmeitä ja kullankeltaisia.  Lajike on saanut Royal Horticultural Societyn arvostetun palkinnon Award of Garden Meritin tunnustuksena sen herkullisuudesta.


Perunat ja niiden kuvaukset Gobbas Gård.

1.6.2012

[ˈtɑlʲˑinˑ]

Peruskoulun viimeinen vuosi, silloin on kiva tehdä jotain eritysistä yhdessä luokan kanssa, eikö niin? Pienen suostuttelun jälkeen luokanvalvojammekin alkoi uskoa samaa, ja niin saimme luvan lähteä retikipäivänä risteilylle Tallinnaan. Tiistaiaamuna kännykän herätyskello piipitti infernaalisen aikaisin jo kello viideltä. Ylös, suihkuun ja ulos, nokka kohti Länsiterminaalia.
Heihei Helsinki!
 Kolmen tunnin laivamatka sujui ihan iloisesti luokkalaisten kanssa jutellen, pelleillen ja Eckerö Marketiin jonottaen. Tax-free oli kuitenkin niin kallis, että ostin tuliassuklaat maista.

Meille oli varattu buffetaamianen, ja voin kyllä sanoa, että sen jälkeen kun on tunnin ahtanut napaansa mielin määrin pekonia, ananasta ja maissilastuja, ei ihan hetki tullut nälkä kun päästiin Suomenlahden toiselle puolen. 


Heti maihin päästyämme pyörimme shoppailemassa. Ensi kerralla matkustan kyllä pienemmällä porukalla. Kymmenen henkeä, joilla kaikilla erilaiset mieltymykset ja kävelyvauhdit, eri aikaan valmiina, samassa pienessä vaatekaupassa. Ei kiva.

Kävin ensimmäistä kertaa Pull & Bearissa ja Stradovariuksessa, ja erityisesti ensin mainitun vaatteet näyttivät tosi kivoilta! Saalis rajoittui kuitenkin päättärimekkoon ja suklaaseen, nam.


Osa porukasta ei ollut syönyt laivalla yhtä hyvin kuin minä, heh, joten kaupoissa pyörimisen jälkeen matka jatkui Mäkkäriin. Ensin olin ajatusta vastaan, mutta sitten näin McCafén leivonnaiset. Katsokaa niitä! Miksei Suomen McDonad'seista löydy kahvilaa? Harmi vaan, että mulla oli vähän ällö olo, niin en syönyt mitään.


Herkuttelun jälkeen pyörittiin Vanhassa kaupungissa ja päädyttiin lopulta pariinkin puistoon istumaan (ja keinumaan!). Sää helli meitä: aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpöä riitti. Olin kuitenkin noudattanut säätiedotusta ja ottanut mukaan neuleen, paksun hupparin ja vettäpitävän takin. No, niitä en sitten tarvinnut, rusketuinkin jopa.


Laivamatka kotiin taittui juoruten, kannella nukkuen ja musiikkia kuunnellen. Nyt on koneen kuvakansiot täynnä hölmöjä pärstäkuvia luokkalaisista, niitä varmaan sitten ikävöiden katselen jonkun muun koulun oppilaana.