18.11.2017

Perhepeti sivuvaunulla


Päätimme helpottaa vauvavuotta nukuttamalla pikkuisen perhepedissä ja sivuvaunussa. Perhepedillä tarkoitetaan vanhempien ja lapsen yhdessä nukkumista samassa pedissä. Sivuvaunu on sängyn yhteyteen liitetty pinnasänky ilman toista laitaa.

Sänkymme ei ollut sovelias perhepediksi sen kalteripäädyn vuoksi. Kaltereihin oli kiinnitetty pinnasängyn reunasuojus ja sen eteen oli laitettu putkityyny. En suosittele vastaavia viritelmiä muille. Vaihdoimme sänkymme toisenlaiseksi, nykyisessä on yhtenäinen pääty.

Suosittelen tekemään heti alkuun lopulliset ratkaisut, väliaikaisista ratkaisuista tahtoo usein tulla pitkäikäisiä. Ja kotihan on se vaarallisin paikka, se jossa tapahtuu eniten tapaturmia. Siellä ei osaa varoa samalla tapaa, kuin muualla.

Sivuvaunun eli pinnasängyn patja oli liian kapea tehtäväänsä. Leikkasimme vanhasta patjasta sopivan kokoisen palan ja saimme siten pinnasängyn ja sängyn välisen kolon peittoon. Pinnasänky oli tiukasti sidottu sänkyyn kiinni, joten ratkaisu esti sänkyjen väliin putoamisen hyvin.

Meillä pieni nukkui jonkun verran sivuvaunussa, mutta yhtä usein päädyin sinne itse. Tätäkään en suosittele, pinnasänkyjä ei ehkä ole suunniteltu kestämään aikuisen painoa. Kaikista epäilyistä huolimatta vetäydyin sinne usein. Tai siis, kokonaanhan en sinne mahduttautunut, mutta ylävartaloni sopi sinne hyvin.

Sängyssä oli tuplaleveä patjansuojus ja pinnasängyssä on Myllymuksujen alesta hankittu villainen patjansuojus. Näin patjat eivät kärsi, vaikka sänkyihin tulisi pulautuksia tai pissoja.

Vauva on nukkunut koko ikänsä unipussissa, joka jättää kädet vapaiksi. Unipussi on ollut hänelle loistava ratkaisu, sen verran hän pyörii unissaan.

Oma kokemus perhepedistä


Alkuun itselleni oli rankkaa nukkua perhepedissä, etenkin niinä hetkinä kun nukuin keskellä, vauva sivuvaunussa. Muut perheenjäsenet tuntuivat olevan liian lähellä, kaipasin omaa tilaa. Nautin yksin nukkumisesta, rakastan niitä hetkiä kun jään yksin parisänkyyn ja voin nukkua miten päin vain.

Perhepedissä muut nukkujat olivat liian lähellä ja jatkuva imetys siihen päälle sai olon tuntumaan ahdistuneelta. Tuntui, etten kestä ketään ihollani kiinni, liian lähellä itseäni. Pelkäsin hyvin alkaneen imetyksen ja perhepedissä nukkumisen jäävän tuon kuristavan tunteen vuoksi. 

Oman tilan tarpeen ratkaisin nukkumalla pinnasängyssä. Ja pahimpien alun hormoniryöpsähdysten ja tottumisen myötä sopeuduin nukkumaan perhepedissä, jopa niin hyvin että uni ei meinannut tulla silmään eräänä yönä, kun koetin nukkua yksin sohvalla.

Muita huomioita


Makuuhuoneeseemme tämä perhepeti kokonaisuus sivuvaunulla mahtui vain tähän kohtaan, suuren ikkunan eteen. Turvauduimme pimennysveroihin peittääksemme ulkoa tulevan valon, siis tämä kommentti koskee muita vuodenaikoja, nyt ulkona ei täälläkään ole liikaa valoa. Sen sijaan nyt valoverhot estävät vedon. Vanhat ikkunat hengittävät liian hyvin ja emme halua vauvan saavan vetoa.

Halvat valoverhot toimivat meillä hyvin, aurinko ei koskaan paahda suoraan makuuhuoneen ikkunaan. Nämä samat valoverhot osoittautuivat toimimattomiksi Saimaan mökillä, jossa nouseva aurinko paistaa oikeasti makuukammarin ikkunaan.

Kuten aiemmin kirjoitin, asiat kannattaa tehdä heti valmiiksi. Testasin nopsaan verhoja ikkunaan ja siinä ne edelleen roikkuvat testissä, silittämättä.


Pinnasängyn patjansuojus

Perhepedin turvallisuus

  • Ei ylimääräisiä tyynyjä/peittoja/pehmoleluja
  • Estä lapsen putoaminen
  • Estä lapsen päätyminen patjojen väliin
  • Vain aikuiset ja vauva sänkyyn
  • Sänkyyn ei muita lapsia tai lemmikkejä
  • Ei päihtyneitä perhepetiin
  • Tupakoitsijoille ei suositella perhepetiä
  • Hyvin pienille lapsille, esimerkiksi keskosille, ei välttämättä suositella perhepetiä
  • Huomioi vauvan liikkuminen
Perhepedin turvallisuuteen nostan myös yhteneväisen sängynpäädyn. Kokeilimme erilaisia ratkaisuja rautasängyn päätyyn, mutta yksikään ei ollut oikeasti hyvä. Kaikki pinnasängyn laitojensuojukset, tyynyt ja muut sellaiset eivät oikeasti pysy kunnolla paikoillaan. Ne luovat väärän turvallisuudentunteen.


Yövalo


Öisiin herätyksiin varauduimme virittämällä sängynpäätyyn patterikäyttöiset valonauhat. Ne sai kiinnitettyä ohuella langalla niin, ettei vauva päässyt repimään niitä irti. Patterivalot antoivat sopivasti valoa, mutta eivät sattuneet unisiin silmiin.

Meillä on kaksi erilaista valonauhaa, toinen on ikkunaan tarkoitettu lumihiutalenauha, jonka valo on lämmin ja miellyttävä. Toinen taas on kirkaslamppuinen valonauha, joka antaa todella hyvän valon pimeässä yössä.

Valonauhat antavat hyvän yleisvalon, silloin kun kirkasta valoa ei tarvitse. Nämä ovat näppäriä valonlähteitä myös sähköttömiin tupiin tai sähkökatkojen varalle.

Valonauhojen valo ei riitä lukuvaloksi ja lukuvalona toiminut pöytälamppu puolestaan on liian kirkas tehtäväänsä. Etsinnässä on perhepetiin sopiva kapean valokiilan omaava lukulamppu.


Tämän hetkinen tilanne ja tulevaisuus


Yläkuvassa on tämän hetkinen tilanne. Sängynpääty on nyt perhepetiin sopiva, sen välistä ei voi pudota tai siihen ei voi juuttua kiinni. Pinnasänky ei enää ole sivuvaununa, vaan sen pohja on laskettu alas ja molemmat laidat ovat kiinnitetty. Lopputulos on se, että vauva nukkuu hetken omassa sängyssään ja jää sitten väliin ja sänky tuntuu ahtaalta. Viikonloppuna sivuvaunu otetaan taas uudelleen käyttöön.

Valonauhoille ei ole vielä löytynyt uutta paikkaa, sellaista, johon ne saisi kunnolla kiinni. Pieni on utelias tutkimaan kaikkea ja irtonaiset valonauhat olisivat tässä vaiheessa turha riski.

Taulu on nostettava seinältä pois, sillä se ei kestä seinällä mikäli pieni innostuu sitä tutkimaan.

Miksi perhepeti?


Olemme kokeneet yhdessä nukkumisen helpoksi. Vauva oli täysimetyksellä puolenvuoden ikään asti ja imetys jatkuu edelleen, myös öisin. Perhepeti mahdollistaa minulle enemmän unta, sillä en joudu nousemaan, hakemaan vauvaa syömään ja palauttamaan vauvaa takaisin vuoteeseensa.

Valitsimme perhepedin, koska se tuntui sopivan meille tähän elämäntilanteeseen. Etsin tähän postaukseen kirjahyllystäni muutaman lainauksen, joissa on seikkoja joiden voi ajatella puoltavan perhepetiä.

"Käyttäytymisbiologiassa erotellaan kolme poikastyyppiä, joista kuhunkin liittyy omat tyypilliset poikasen ominaisuudet ja tarpeet. -- Kolme poikastyyppiä "kannettava", "pesäpakoinen" ja "pesäviipyinen" ovat siis nimityksiä, jotka kuuvaavat ryhmäänsä kuuluvien poikasten tarpeita ja sopeutumista omaan elinympäristöönsä."

"Ihmislapsi on läheisten sukulaistemme, ihmisapinoiden tapaan kannettava poikanen, jonka käyttäytymistaipumukset ovat sopeutuneet tilanteeseen, jossa häntä hoitavat henkilöt ovat jatkuvasti lähellä."

Lapsi kaipaa kantamista, Evelin Kirkilionis



"Jos lapsi herää ympäristössä, joka on selkeästi erilainen kuin se, missä hän nukahti, hän havahtuu kiinnittämään tähän asiaan täyden huomionsa. Evolutiivisesti on ymmärrettävää, että pienen lapsen on tärkeätä aika ajoin tarkista ympäristö: mikäli emo olisi siirtynyt leiriltä eteenpäin ja hänet olisi unohdettu, hänellä olisi vielä mahdollisuus huutamalla tulla huomatuksi ja otetuksi mukaan."

"Kiintymyssuhteen vakiintuminen 6-10 kuukauden iässä on vaihe, jossa olisi erityisen tärkeää välttää lapsen turvallisuudentunnetta horjuttavia kiinnittymistraumoja. Monet vanhemmat oivaltavat tämän vaistomaisesti ja tuntevat epäluuloja yleisesti toistettua ohjetta kohtaan antaa lapsen huutaa huutonsa yksinäisyydessä. Huudattaminen toki johtaa usein siihen, että lapsi on oppinut nukkumaan yksin - ihminenhän on nopeasti ehdollistuva olento. Hän on kuitenkin samalla oppinut karvaan läksyn siitä, ettei hänen kokemustaan hädästä aiotakaan kuulla. Tämän ikäinen lapsi ei pysty manipuloimaan toisia, vaan hän ilmaisee oman kokemuksensa tilanteesta ja odottaa siihen vastattavan. Vastauksen laatu vaikuttaa hänessä sisäistyvään perusoletusmalliin siitä, kuinka aikuiset ja nimenomaan hänelle tärkeimmät aikuiset suhtautuvat häneen. Lapsen hädän ilmausten sivuuttaminen vahvistaa välttelevää, avun tarpeet tukahduttavaa kiinnittymismallia, joka rajoittaa lapsen tunne-elämän myöhempää kehitystä."

Jukka Mäkelä, Vauvojen unihäiriöt, kirjasta Äidin ja vauvan varhainen vuorovaikutus (toim. Niemelä, Siltala, Tamminen)

Näistä kahdesta kirjasta on lainauksia myös seuraavissa postauksissa:

11.11.2017

Ajatuksia pienissä neliöistä asumisesta


Lomaillessa poissa kotoa voi saada ajatuksia. Osa loman aikaisista ajatuksista on hyviä ja osa taas ei kestä arkeen paluuta.

Kävimme Oxfordissa   tapaamassa tytärtäni Miinaa. Kaksi seurueestamme majoittui pieneen hotellihuoneeseen. Ja sinne huoneeseen he mahtuivat hyvin. Ihastelimme huoneen tilavuutta ja näppäryyttä. Totuus kuitenkin oli se, että huone oli auttamattoman pieni. Se, mikä sai meidät kokemaan huoneen suurempana, kuin se olikaan, oli tavaroiden puute.

Kahdella ihmisellä oli mukanaan pieni laukullinen tavaraa eli kaikki ne henkilökohtaiset kapineet, vaatteet, kirjat ja arjen pyörityksessä tarvittavat esineet loistivat poissaolollaan. Suomen neljä vuodenaikaa ja toimelias elämä vaativat kuitenkin enemmän tavaraa, kuin pidennetty viikonloppu leppeässä ilmastossa.

Ne seikat, jotka miellyttivät lomalaista olivat samoja seikkoja, jotka tekivät huoneesta mahdottoman asunnoksi. Pitkulainen kylpyhuone oli avara, mutta sinne ei olisi saanut mahdutettua pyykkikonetta tai kuivaustelinettä. Huoneesta puuttui oikea säilytystila, muutama laatikko ei riitä kattamaan kahden ihmisen säilytystilan tarvetta.

Huonetta hallitsi parisänky. Niin se tahtoo olla, pari sänky tahtoo viedä semmoiset neljä neliötä tilaa ja se on paljon, kun neliöitä on vähän. Monesti ulkolaisissa Tiny Houseissa, hyvin pienissä taloissa, on makuusija sijoitettu parvelle. Parvi on joissain tapauksissa hyvä ratkaisu, mutta sillä on omat huonot puolensa ylös kipuamisineen ja hankalampana petaamisena.

Yksi seikka, joka minua aina niukoissa neliöissä mietityttää on ilmanvaihto, en halua tunkkaista ja vähähappista luukkua. Tässä talossa se ei ollut ongelma, koska se oli rakennettu brittiläiseen tapaan hyvin tuulettuvaksi. Tämä tarkoitti sitä, ettei ikkunat ja ovi olleet samaa eristävyysluokkaa kuin meillä Suomessa. Toisaalta, tuolla lämpöisemmässä ilmastossa ei tarvitsekaan. Kylpyhuoneen ilmanvaihto oli ratkaistu poistopuhaltimella, joka käynnistyi samalla, kun kylpyhuoneeseen laittoi valon päälle.


Seurueessamme oli viisi aikuista ja vauva. Mikä muu kuin tavaroiden puute sai meidät kuvittelemaan, että huone oli tilava? Syynä oli huoneen oma, suojaisa piha. Siinä me mahduimme parveilemaan. Muutama tuoli ja pieni pöytä muuttivat muurilla rajatun pihan olohuoneeksi. Marraskuinen ilma oli + 11 celsiusta ja me tottuneita ulkoilmassa oleskelemaan.

Tässä vaiheessa varmasti mietit missä me sitten majailimme. Me nukuimme Miinan luona, käytössämme oli sänky ja patja lattialla. Ja huone oli suurin mikä Miinalla on ollut Briteissä. Miinan huoneen tilavuutta korosti se, että sänky oli tavallinen yhden hengen sänky ja lattialla yöt ollut patja nostettiin päiviksi pois tieltä.

Miinalla on hyvin vähän tavaraa huoneessaan. Hän on joutunut kaikkina Briteissä asuminaan vuosinaan pakkaamaan tavaransa varastoon lomien ajaksi, mitään ei ole saanut jättää huoneeseen. Ensimmäiset kaksi vuotta hän asui Walesissa pienessä huoneessa kolmen muun tytön kanssa. Tavaran vähyys tekee huoneesta tilavan. Tosin Miinalla on Suomessa tavaroilleen ja vaatteilleen säilytystilaa, jossa ne odottavat hänen lomiaan.


Pieneen huoneeseen voi helposti ihastua, voi kuvitella, että tämähän riittäisi hyvin. Mutta entä jos tarvitsee keittiön, vaatteita, tavaroita eikä halua aina istua sängyllä? Ja mitä silloin, kun piha ei toimikaan olohuoneena ja eteisenä, vaan ulkona on kurja ilma?

Luulin muutaman ohi kiitävän hetken ajan olevani valmis hyvin pieniin neliöihin. Sitten ymmärsi, ettei elämäntapani ja perheeni mahtuisi äärimmäisen pieniin neliöihin. Kotona havaitsin kaipaavani joskus omaa rauhaa, pientä soppea jonne vetäytyä tarvittaessa. Mikäli joskus rakentaisimme Tiny Housen, pienen kodin, olisi se ennemminkin muutama neljän neliön huone, kuin yksi avoin tila (ja sitten taas tulee ne ilmanvaihtoon liittyvät kysymykset).

Tämähän ei ollut ensimmäinen kerta, kun ihastuin lomamatkan majoituspaikkaan. Vuosia sitten ihastelin Tallinnan ullakkoasuntoa. Itselleni erilaisissa huoneistoissa ja asunnoissa oleskelusta on ollut apua, olen niiden kokemusten perusteella oppinut sen, millaisia asioita arvostan ja haluan. Tallinnassa minua mietitytti wc makuuhuoneessa (kyllä, ei seiniä, siinä se pytty oli sängyn vieressä) sekä keittiö joka oli väärällä tavalla kodin keskuspaikka.

Tällä hetkellä kotimme puolen sataa neliötä (noin ilmaistuna 50 neliötä kuulostaa hulppealta) tuntuu riittävältä. Ja tämä muuttuu aina vain tilavammaksi, kun saamme tuvalle sinne matkalla olevat kalusteet ja tavarat ja karsimme turhia. Ehkä meille tämä neliö määrä on tällä hetkellä oikea. Etenkin kun haluamme keittiön, jossa mahtuu kokkaamaan.

Miten sinulla on, ihastutko matkojesi majapaikkoihin? Voisitko asua pienemmissä neliöissä, kuin nyt asut?

9.11.2017

Tulevista kirjoituksista

Tässä blogissa päätin kirjoittaa tänä vuonna omatoimisuudesta, viljelystä, lapsiperheen arjesta ja nikkaroinnista. Nyt kävi kuitenkin niin, että Oxfordin matkamme inspiroi minua ja löysin reissulta lukuisia aiheita juttuihin. Nämä reissun inspiroimat jutut sivuavat blogin pääaiheita, mutta poikkeavat  totutusta jonkun verran. Näiden juttujen lisäksi blogissa on siis jatkossakin postauksia blogin pääaiheista. Ajattelin vain ennakolta varoittaa, että loman jälkeen aion käsitellä lomalla kokemaani ja oppimaani ;)

Niin ja tässä samalla ajattelin muistuttaa, että ruokablogin puolella on ideoita Itsenäisyyspäivän kakkuihin.

4.11.2017

Kuulumisia


Olemme harjoitelleet nyt olemaan vanhempia pikkuisellemme pian 9 kuukauden ajan. Tämä matka on ollut ihmeellinen ja upea. Samalla tämä aika on saanut minut muistamaan millaista oli silloin ammoin, kaksikymmentä vuotta sitten. Vanhat tapahtumat ja edesmeenneet rakkaat tulevat myös uniin, joista on katkeran suloista herätä.

Rakastin olla äiti Miinalle hänen vauva-aikaankin. Silloin vain pelkäsin mokaavani kaiken. Näin minulle oli monelta taholta peloteltu käyvän. Äitiyttäni varjosti tuolloin vahva riittämättömyyden ja kelpaamattomuuden tunne. Toisaalta olin tuolloin täynnä nuoruuden uhmakkuutta, jonka avulla päätin meidän selviävän tilanteesta kunnialla.

Nyt on toisin. Olen "oikeamman" ikäinen, parisuhteessa ja osoittanut pärjääväni. Kaj osallistuu pikkuisen hoitoon, kotitöihin aivan kaikkeen. Kykenen jakamaan vanhemmuuden täysin hänen kanssaan. Tiedättekö miten onnellinen olen, etten tiennyt tämmöisestä silloin joskus? En tiennyt miten paljon henkisesti kevyempää vanhemmuus voi olla, kun sitä on jakamassa kaksi asiaan sitoutunutta.
12/96

Miinan kanssa olimme kaksin, me olimme me kaksi. Toki meillä oli suku ja ystäviä tukena, mutta arjessa meidän perheemme oli me kaksi. Olin varsinainen raakile äidiksi, mutta hyvin Miina sai minua kasvatettua. Hän opettaa minua edelleen kuuntelemaan ja malttamaan mieleni. Nyt koetan muistaa kaiken häneltä oppimani tämän uuden taipaleen alussa.

Tämä pieni nyytti on nostanut vanhoja asioita pintaan. Niistä kirjoittaminen tuntuu nyt haastavalta. Menneet vuosikymmenet ovat kadonneet välistä ja koen muistojen tunteet vahvoina ja kirkkaina.

Tuvan elämässä on tapahtunut vain vähän postauksiksi päätyviä asioita. Satokausi oli vaihteleva, esimerkiksi omenoita ei juuri tullut, mutta herukkapensaat antoivat hyvän sadon. Kasvimaa kärsi liian vähästä lannoituksesta ja huolenpidosta. Kaiken kiireen keskellä turhauduin repsottaviin tuija-aitoihin ja omenapuihin, joista yksi vaati suurta leikkausta, ja palkkasin puutarhurin.

Saunatuvalle remontoimme keittiön ja pukuhuoneen kierrätystavaroista. Nyt tilat ovat toimivat. Saunatuvan remontti on edessä vasta vuosien kuluttua, joten nämä tilapäisjärjestelyt hyödyttävät meitä vuosia. Tämä tarkoittaa siis suomeksi sitä, että ajoimme tunteja mökille, purimme siellä keittiön, raahasimme sen monessa osassa pikkuveneellä saaresta mantereelle, pakkasimme kyytiin, jaoimme tuvalle, jossa kokosimme sen. Tuon lisäksi keittiön ja pukuhuoneen entiset kalusteet ja muut tavarat lajiteltiin ja valtaosa päätyi kierrätykseen. Alan olla jo loppu siihen, miten tuota tavaraa tuntuu aina vain löytyvän lisää.

Syksyllä käytimme kuukaudenpäivät sen pohtimiseen, josko sittenkin olisin palannut arkiseen aherrukseen. Päätimme kuitenkin pitäytyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja jatkan kotona ensi syksyyn.


Näitä mietin CapsLook-kurssilla

Kesä ja syksy ovat olleet tekemistä täynnä. Aloitin innokkaana Iinan vaatekaapin haltuunotto kurssin, mutta kärsittyäni hyvin vähäunisista öistä kuukauden jäi homma kesken. Se oli moka, olisin kaivannut kurssin oppeja niinä aamuina, kun seisoin silmät sikkarassa vaatekaapin ovella.

Tuvan puuhat veivät huomiomme ja raaskimem lähteä vain pari kertaa sieneen. Kangaskorjaamon Johanna kirjoitti sienestyksestä kattavan infopaketin blogiini. Sen luettuani päätin ensi vuonna viettää enemmän aikaa sienimetsällä. Onneksi saimme sieniä läheisiltämme, niin talvivarastomme eivät tältä osin ole tyhjät.

Nämä kuulumisten kirjoittamiset ovat edelleen hivenen nolostuttavia ja haastavia. En oikein saa puettua sanoiksi ajatuksiani. Pompahtelen aiheesta toiseen ja takaraivossa jyskyttää ajatus "ketä kiinnostaa???".  Miten on, kiinnostaako? Haluatteko kuulla mitä kulissien taakse kuuluu?

Aikaisemmat kuulumisemme löytyvät täältä.